tiistai 1. lokakuuta 2013


Santorini ja Skopelos, kaksi erilaista Kreikkaa


 
Syksy virittää auringon ikävän. Mieli palaa Kreikan maisemiin. Kahdesti olemme tehneet vuosittaisen reissumme syyskuussa: vuonna 2005 matka suuntautui Santorinille ja 2011 kävimme Skopeloksella. Molemmat saaret tekivät vaikutuksen.

Eri puolilla tuhansien saarien valtakuntaa voi löytää pikemminkin monta erilaista Kreikkaa kuin yhden ja ainoan oikean. Kahden suunnilleen samankokoisen saaren, Santorinin ja Skopeloksen, välillä on melkoinen ero. Santorin luonto on kuiva ja karu. Sen kylissä on maailmantähtien huviloita ja yöelämä on vilkasta. Skopelokselle pääsee vain laivalla. Vihreät metsät ulottuvat mereen saakka. Näkyvissä ei ole yhtään suurta rantahotellia.

 

Skopelos henkii rauhaa


Lento Helsingistä Skopeloksen naapurisaarelle, Skiathokselle, kestää vain kolmisen tuntia, ja sen jälkeen nopealla katamaraanilla on perillä Skopeloksella noin tunnissa. Matka ei siis ole pitkä.

Saari oli kuin suunnaton vihreä kukkula, jonka rannat putoavat jyrkkinä mereen. Vaikka oli syyskuu, meitä oli vastassa täysi kesä. Katamaraani kiersi saaren pohjoispuolen kautta päästäksemme pääsatamaan, Skopeloksen kylään. Turkoosi meri ja valkoiset rantatyrskyt kehystivät lomaparatiisimme.

Vaikka olimme valinneet Aurinkomatkojen loman, olimme saarella melkein omillamme, matkatoimiston opas nimittäin jäi Skiathokselle. Meitä palveli saaren oma matkailutoimisto englanniksi. Kaikki toimi hyvin eikä koko lomallamme ollut mitään ongelmia, joihin olisimme tarvinneet oppaan apua.
 

Mamma mia, mitkä maisemat!


Vietimme aurinkoisen viikon kauniilla, vihreällä saarella. Skopelos on tuttu useimmille mainiosta Mamma mia –elokuvasta, ja se myös näkyi saarella: kuvauspaikat oli hyvin merkitty ja elokuvan kuuluisimmalle tapahtumapaikalle, korkealla kalliolla sijaitsevalle Agios Ioanniksen pikku kappelille, kulki tasainen turistien jono.

Paikka oli hieno ja valokuvauksellinen, mutta elokuvan illuusio tuli kyllä selväksi: häät on kuvattu studiossa eikä kalliolla nököttävässä muutaman neliön kirkossa. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde silti!


Enduro-pyörällä tutkimusmatkalle


Vuokrasimme maastomoottoripyörän ja kysyimme karttaa vuokraamolta. "Sitä ei tarvita, sillä saarella on vain yksi tie", meille vastattiin. Viiden päivän kuluttua palautimme pyörän ajettuamme 250 kilometriä, eli olimme päristelleet vähintään puolet reilun 90 km2 suuruisen saaren teistä ja poluista. Jonkin verran apua oli kirjakaupasta ostetusta kartasta. ”Löysimme muutkin tiet”, sanoimme pyörän vuokraajalle, ja hän tuntui olevan mielissään: saimme kehuja, kun olimme löytäneet saarelta muutakin kuin rannat.

Vihreä saari lumosi meidät! Pinja- ja eukalyptusmetsät puskivat paikoin rantaan saakka ja tiet sukeltivat vähän väliä oksien alle. Valo säkenöi vihreiden lehvien välistä. Välillä aurinkokaan ei läpäisyt lehvistöä, vaan jouduimme vihreään hämärään, missä muratit ja muut köynnökset kietoutuivat puiden runkoihin koskemattoman näköisissä metsiköissä. Näkymä oli kuin sadusta.
 

Pienet kylät sijaitsevat lähes kaikki saaren etelärannalla, joka on kallioisempaa kuin pohjoisen sorainen rinne. Jokunen kylä on aivan rannalla, jos maastonmuodot ovat otollisia. Esimerkiksi Agnondas on lahden pohjukassa, ja sen suojaisessa valkamassa keinuu ylväitä purjeveneitä. Muuten rantaan on muutaman sadan metrin matka – linnuntietä. Esimerkiksi Glossasta tie kiemurtelee rinteessä useita kilometrejä ennen kuin ollaan alhaalla Loutrakissa, kylän satamassa.
 

Majakka ja pyhät luut


Saapuessamme saarelle näimme pohjoisimmassa niemennipukassa komean majakan, jonka luo nyt halusimme päästä. Reitti löytyi kartasta, mutta kotoisiin tarkkoihin karttoihin verrattuna kreikkalaiset ovat tässäkin suurpiirteisiä. Jouduimme arpomaan, mikä rannalta lähtevistä hiekkateistä veisi majakalle, mutta enemmän tai vähemmän sattumalta valitsimme oikean reitin.

Enduromme ominaisuudet tulivat oikeuksiinsa, kun tie toisinaan muuttuu lähinnä aasinpoluksi. Sade on uurtanut soraan syviä uomia. Ilmeisesti tätä puolta saaresta ei ole rakennettu juuri siksi, että sora on niin vyöryvää.

Tien päästä löysimme majakan, mutta sitä kierti aita ja portti oli lukossa. Jonkun sukellusvarusteet olivat kuivamassa oliivipuun oksalla ja tuttavallinen kissa tuli kiehnäämään jalkoihimme. Majakka kuuluu Kreikan laivastolle, luki kyltissä. Joku täällä majaili kissasta päätellen, sillä muuta asutusta ei ollut näköpiirissä eikä kartalla. Tie päättyi kuitenkin majakalle, joten katselimme vain hetkisen tyrskyävää merta juodessamme matkalimpparit ja urheilimme samaa reittiä takaisin.

Pysähdyimme erään kirkontapaisen kohdalle ihailemaan vuoren harjanteen alapuolella levittäytyvää tasankoa. Itse rakennus paljastui hylätyksi Taxiarkhonin luostariksi. Taempana oli rivi lukittuja luostarin asukkaiden huoneita, etualalla hyvin vanhan näköinen, osin romahtanut kirkko. Satuimme kurkistamaan erään kellarimaisen, holvatun rakennelman ikkunasta sisään. Vastaan hymyili ihmisen pääkallo, ja sen alla olevassa luukasassa erotimme useita muitakin kalloja.

 
Kreikassa on tapana kerätä vainajien luut hautakammioista talteen. Hauta vuokrataan eteenpäin, kun puhdistetut ja pyhällä viinillä pestyt luut on laitettu varastoon. Me kohtasimme ensi kertaa tällaisen näyn. Jokin ihmisluiden näkemisessä on niin pysähdyttävää, että tuntuu kuin aurinkokin hetkeksi viilenisi. Jatkoimme hiljaisina matkaamme.

Viimeistään tien sukeltaessa jälleen kaskaiden sirityksestä räikkyvään lehtoon äskeinen näky unohtui, ja saaren lumous kietoi meidät taas vihreään viittaansa.

 

Karu Santorini on vihreän Skopeloksen vastakohta


Santorini sijaitsee Egeanmerellä kuten Skopeloskin, mutta sen eteläosassa. Se on osa Kykladien saariryhmää. Viitisen vuotta aiemmin vierailimme siellä myös syyskuussa.

Kuinka erilaiset nämä kaksi Kreikan saarta ovatkaan! Siinä missä Skopelos on paratiisimaisen vihreä, on Santorinin kauneus sen karuudessa. Santorinilla värit löytyvät värikartan murretuista maansävyistä, jotka on kuin maalattu sen kalderan eli muinaisen kraaterin seinämiin, jotka laskevat jyrkkinä mereen. Laavan ja tuhkan mukana maan alta on noussut mineraaleja, jotka loihtivat näkyville sävyjä mustasta ja harmaasta ruskean kautta punaiseen, oranssiin ja keltaiseen. Vihreätä ja violettiakin voi nähdä paikka paikoin.


 



Oleskelimme Santorinillakin viikon ja kiertelimme moottoripyörällä parisataa kilometriä. Saaren koko on noin 40 x 20 kilometriä, eli sielläkin saimme ajaa tiet ristiin rastiin päästäksemme noihin lukemiin. Tiet olivat hyväkuntoisia ja ajelimme kylästä toiseen nauttien avarista maisemista, loivasti kaartelevista teistä ja näköaloista ympäröivälle merelle. Korkeimmilta paikoilta näimme yli koko saaren, joka on lähes puuton.
 

Santorini kiehtoo turisteja


Skopeloksella ja Santorinilla on muutakin eroa kuin näkyvä ympäristö. Santorinin sanotaan olevan asuttu nykyään vain ja ainoastaan turismin tähden, ja se on Euroopan tunnetuimpia matkailukohteita. Ennen kuin nykyaikainen massaturismi alkoi, tuolloin Thira-nimisellä saarella ei asunut kuin kalastajia ja viljelijöitä.

Santorinille rakentaminen on vaikeaa ja uhkarohkeaa, sijaitseehan sen kainalossa toimiva tulivuori, Nea Kameni. Alue on muutenkin järistysherkkää. Lisäksi saaren oma maa-aines ei sovellu kunnollisen sementin tekoon, joten rakennustarvikkeet on laivattava saareen muualta.  Paikallisista materiaaleista tehdyt rakennukset ovat olleet herkkiä sortumaan luonnonmullistuksissa, ja kokonaisia kyliä on siitä syystä autioitunut. Tosin viimeiset tällaiset katastrofit ovat tapahtuneet 1950-luvulla.
 

Kamarin mustat rannat


Kylistä Kamari sijaitsee saaren matalalla länsisyrjällä tummien laavasorarantojen äärellä, ja sanotaan, että se on rakennettu kokonaan turismin tarpeisiin. Ihan toimiva kylä siitä kuitenkin on tullut kouluineen, sairaaloineen ja muine palveluineen. Toki merenpuoleinen osa kylää on pelkästään pienempää ja isompaa hotellia ja rantakatu tavernoita ja matkamuistomyymälöitä täynnä. Rakennukset ovat kuitenkin saaren perinteitä kunnioittaen rakennettuja ja kylä on varsin soma ja viihtyisä.

Kamarin rannoilla sileääkin sileämmiksi hioutuneet, enimmäkseen mustat ja harmaat pikkukivet muodostavat ”rantahiekan”. Koska väri on tumma, on ranta tulisen kuuma ja veteen ja sieltä pois on lähes mahdotonta kävellä ilman uimajalkineita. Pikkukivet ovat niin täydellisiä, että kotiin niitä on suorastaan pakko tuoda - jos ei muuten, niin yllättävän aidonnäköisinä makeisina!
 

 

Oian auringonlasku on nähtävyys

 

 


Santorinin pohjoispuolen kylistä kuuluisimmat ovat varsinaiset turistikohteet Oia, Imerovigli ja pääkaupunki Fira. Oian kuuluisat auringonlaskut ja erikoiset rinteeseen rakennetut valkoiset ja pastelliväriseksi rapatut pikku talot ovat taiteilijoiden kestosuosikkeja. Lähempi tarkastelu paljastaa, että suurin osa rakennuksista kalderan rinteessä on hotelleja.

Firan hinnat ovat Ateenan tasolla tai jopa korkeammalla, tuovathan laivat jatkuvasti turisteja kaupungin alapuoliseen satamaan - paitsi Kreikasta ja muista Välimeren maista, jopa suoraan Yhdysvalloista. Tunnelma on hyvin kansainvälinen. Firassa, Oiassa ja erityisesti Imeroviglin kylässä on useiden megaluokan elokuvatähtien ja julkkisten huviloita. Saaren yöelämä painottuu näihin kyliin. Kamari on rauhallisempi perhelomakohde.
 
 


 

Monia saaria – monta Kreikkaa


Ehkä lähestyvän syksyn lisäksi lamakin oli purrut Skopeloksen matkailuun, mutta saarella henki rauha. Rantakatu vilkastui tosin viikonlopuksi, mutta muuten saimme nauttia varsin leppoisista tunnelmista. Hotellin ja tavernoiden henkilökunnalla oli aikaa tarinointiin ja rannoilla on runsaasti tilaa, vaikka ainakin Kastani beachilla, Mamma mia -elokuvasta tutulla hiekkarannalla, olivat baarit vielä auki ja musiikki soi. Skopeloksen, ”pääkaupungin”, rannalta oli eräänä iltapäivänä jo aurinkotuolit pinottu pois, kun menimme päivänokosillemme lekottelemaan aurinkoon.


 
Skopeloksella oli vähän hotelleja, jos verrataan Santoriniin, ja isoja rantakomplekseja emme nähneet yhtään. Jonkinlaiset rantahotellit ovat lohkaisseet rantaviivaa Panormoksessa, mutta nekin sijaitsevat pinjametsän ympäröiminä omassa rauhassaan.

Skopeloksen vanha kaupunki vaikutti pääasiassa kreikkalaisten asuttamalta. Toki hotellejakin oli, onhan turismi Kreikan tärkein elinkeino. Lukemattomista portaikoista ja labyrinttimaisista sokkeloista huolimatta paikalliset onnistuivat liikennöimään ahtailla kujilla pikku autoineen ja skoottereineen. Silti heillä oli tilaa istuskella rupattelemassa naapurin kanssa rappusilla ja varta vasten ulos tuoduilla muovituoleilla. Tämä ei ole pelkästään mummojen harrastus, vaan kaikkia ikäluokkia näki asuttamassa kylää. Meille jäi vaikutelma, että  Skopelos on todella aitoa, elävää Kreikkaa.
 

Skopeloksella on toimiva julkinen liikenne. Edulliset linja-autot liikennöivät ”saaren ainoaa tietä”, mutta suuria kauppoja ei ole tarjolla edes Skopeloksessa. Etsimme esimerkiksi turhaan musiikkikauppaa, jossa olisi myytävänä äänilevyjä. Paikalliset tekevät sellaiset ostokset manterella Voloksessa, jonne on kolmen tunnin laivamatka. Laivoja Skopeloksen satamassa  vierailee tiuhaan, kuin busseja meikäläisellä linja-autoasemalla. Täältä on suora reitti myös Ateenaan.
 
 

Miten valita kohteiden välillä?


Milllaisille matkaajille siis suosittelisimme näitä kahta erilaista Kreikkaa? Molemmat sopivat parhaiten aikuisille pariskunnille. Kumpikaan saarista ei ole helpoimpia kohteita pikkulasten kanssa matkustettaessa. Santorinin jyrkästi syvenevät rannat vaativat uimataitoa ja Skopeloksen pakolliset siirtymät laivalla voisivat kiristää pienimpien hermoja. Korkeuserot ja rappuset tekevät kohteista mahdottomia liikuntarajoitteisille ja vaikeita vanhuksille.

Santorinin kaltaiset huvipaikat ilmeisesti puuttuvat Skopelokselta melko tarkkaan. Rantahotellin valitseva ei pääse hotelliltaan shoppailemaan ilman bussi- tai taksikyytiä Skopelokseen. Toisaalta Skopeloksen kylän kaltaista idylliä ei Santorinin turistihoukutusten takaa enää tavoita.

Kreikan monipuolisuudesta kiinnostuneille ehdottaisimme kohteiksi molempia. Santorinilla on uskomaton kaivausalue Akrotiri, joka on ehdoton nähtävyys, ja tulivuoriretkellä riittää ihmettelemistä. Skopelokseltakin pääsee meriretkille, ja purjehtijoiden välietappina se onkin aivan mainio paikka. Muinaismuistot ja arkeologiset alueet Skopelokselta valitettavasti puuttuvat lähes kokonaan. Saari soveltuu rauhalliseen oleskeluun ja aurinkoakkujen latailuun mitä parhaiten.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti